Kauppakamarikysely: Hallituksen työmarkkinauudistuksilla positiivinen sykäys yritysten investointihalukkuudelle – lähes 40 prosenttia aikoo lisätä investointeja

Kauppakamarien kyselyyn vastanneista yrityksistä lähes 40 prosenttia kertoo, että hallituksen työmarkkinauudistukset lisäävät niiden investointihalukkuutta joko merkittävästi tai jonkin verran. Noin puolet vastanneista yrityksistä arvelee, ettei uudistuksilla ole vaikutusta ja vain 5,7 prosenttia arvelee uudistusten vaikutusten vähentävän investointihalukkuutta.

Työmarkkinauudistuksilla tarkoitetaan paikallisen sopimisen edistämistä, poliittisten lakkojen rajoittamista, ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastusta ja sosiaaliturvan kannustinloukkujen purkamista.

”Kun 40 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä kokee uudistusten vaikutukset investointihalukkuutta kasvattavina eli aikoo lisätä investointeja, on tällä merkittävä positiivinen vaikutus Suomen talouteen”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Kauppakamarien kysely tehtiin 6-8.5. ja siihen vastasi lähes 1900 erikokoista ja eri toimialojen yritystä ympäri Suomen.

Romakkaniemi muistuttaa, että muutosten vaikutukset eivät näy heti vaan pienellä viiveellä.

”Muutosten positiiviset vaikutukset näkyvät taloustilanteessa tulevina vuosina. Yritykset reagoivat, kun lakimuutokset tulevat voimaan ja niiden vaikutukset näkyvät yrityksille käytännössä”, Romakkaniemi sanoo.

Romakkaniemi uskoo, että moni nyt vielä muutosten tuomiin mahdollisuuksiin neutraalisti suhtautuva yritys tulee huomaamaan, että uudistuksilla on monenlaisia myönteisiä vaikutuksia.

”Työmarkkinauudistukset ovat juuri sellaisia signaaleja, joita yritykset nyt kaipaavat, jotta niiden luottamus tulevaan kasvaa ja ne uskaltavat investoida ja palkata uusia työntekijöitä. Nämä uudistukset luovat vakautta ja sitä myötä yritysten luottamusta eli hyvinvointia koko Suomelle”, Romakkaniemi sanoo.

Kauppakamarien kysely tehtiin 6-8.5.2024 ja siihen vastasi 1882 yritystä eri toimialoilta eri puolilta Suomea. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse kauppakamarien jäsenyrityksiltä. Kyselyyn on voinut vastata yhden kerran jäsenyritystä kohden. Etelä-Savon alueelta kyselyyn vastasi 36 yritystä ja tulokset vastasivat näiden kysymysten osalta valtakunnallista keskiarvoa.

Kyselyn tulokset ja kauppakamarien talouskatsaus julkistetaan torstaina 23.5.2024 julkistustilaisuudessa klo 9.00-10.00 – Tervetuloa mukaan!

Lisätiedot tilaisuudesta ja ilmoittautuminen täällä.