Kiinteistöjen arvonmääritykset kasvussa - Keskuskauppakamari auktorisoi ennätysmäärän kiinteistöarvioijia

Kaikkein vaativimpia arvonmäärityksiä tekevien auktorisoitujen kiinteistöarvioijien (AKA) määrä kasvoi 29 arvioijalla Keskuskauppakamarin kiinteistönarviointilautakunnan järjestämässä kokeessa. Keskuskauppakamarin mukaan myös arviokirjojen määrä on kasvussa.

AKA-arvioijien asiantuntemusta kiinteistöjen arvonmäärityksessä käytetään etenkin vaativissa kohteissa, haasteellisessa markkinatilanteessa tai erityistä puolueettomuutta edellyttävissä tehtävissä, kuten riitatilanteissa.

Kokeeseen osallistuvilta edellytetään arviointitehtäviin soveltuvaa korkeakoulututkintoa tai muuta hyväksyttäväksi katsottavaa koulutusta. Lisäksi henkilöllä tulee olla vähintään kolmesta viiteen vuoteen työkokemusta arviointialalta. Näin pyritään varmistamaan alan korkea osaaminen ja laatu.

Kiinteistöarvioijan tutkinnon suoritti tänä vuonna poikkeuksellisen moni alan asiantuntija. Kun edellisenä kahtena vuotena hyväksyttiin 17 ja 15 kiinteistöarvioijaa, tänä vuonna hyväksyttyjä arvioijia oli jo 29.

”Auktorisoidun kiinteistöarvioijan tekemälle arvonmääritykselle on usein tarvetta esimerkiksi vakuuden arvon määrityksessä sekä ositus- ja pesänjakotilanteissa. Yhä useampi pankki vaatii juuri auktorisoidun kiinteistöarvioijan käyttöä, vaikka arvonmäärityksiä tekevät myös muut alan toimijat”, sanoo Keskuskauppakamarin lakimies Raisa Harju.

Kiinteistöjen arvonmääritykset kasvussa

Keskuskauppakamarin kiinteistöarvioijille tekemän kyselyn mukaan tarve auktorisoidun arvioijan suorittamaan kiinteistöjen arvonmääritykseen on tasaisessa kasvussa. Erityisesti toimitilojen ja erityiskohteiden arvonmäärityksiä tekevistä yleisauktorisoiduista kiinteistöarvioitsijoista 31 prosenttia katsoo arviokirjatilausten määrän kasvaneen viimeisen vuoden aikana. Keskuskauppakamarin tuoreimpien vuotta 2020 koskevien tilastojen mukaan toimitilojen ja erityiskohteiden arviokirjojen määrä kasvoi 17 prosentilla edellisvuodesta koronasta huolimatta.

”Auktorisoitua kiinteistöarvioijaa käytetään yhä useammin pankin vaatimuksesta lainan vakuutena käytetyn kiinteistön arvon määrityksessä. Kyselyyn vastanneista arvioitsijoista yli puolet katsoi nimenomaan auktorisoinnin vaatimisen lisääntyneen”, sanoo Harju.

Auktorisoitua kiinteistöarvioijaa käytetään tyypillisesti myös suuremmissa yritysten toimitilakaupoissa sekä yrityskaupoissa, joissa kaupan kohteena on liiketoiminnan lisäksi myös yrityksen omistamia kiinteistöjä.

Asuntojen arvonmääritykset ovat sekä kyselyn että tilastojen mukaan pysyneet koronasta huolimatta samalla tasolla.

Etelä-Savoon saatiin kaksi uutta auktorisoitua, lämpimät onnittelut!


Keskuskauppakamarin auktorisoiduille kiinteistöarvioijille suunnatun kyselyn tulokset julkaistaan Suuressa Kiinteistönarviointipäivässä torstaina 14. lokakuuta noin kello 12.40 alkaen. Tilaisuudessa kuullaan muun muassa katsaus suomalaisiin kiinteistömarkkinoihin sekä keskustellaan kaupunkien keskustojen elinvoimaisuudesta. Ohjelma ja median edustajien ilmoittautuminen löytyy täältä.
Muille osallistujille ilmoittautuminen täällä (tilaisuus on maksullinen).


Yhteyshenkilö:
Raisa Harju
Lakimies
Keskuskauppakamari
Puh: 050 554 2683
raisa.harju@chamber.fi


Uudet AKA-kiinteistöarvioijat: https://kauppakamari.fi/palvelut/tutkinnotjakokeet/aka-ja-khk/uudet-aka-kiinteistoarvioijat/