Pieksämäkeläinen Pro-Tot Oy saavutti ISO 9001 laatujärjestelmän sertifikaatin

Teollisuuden kunnossapitoa, valmistusta ja asennuksia tekevä pieksämäkeläinen Pro-Tot Oy on sertifioitu kansainvälisen johtamisjärjestelmä-sertifikaatin mukaisesti. Pro-Tot Oy:lle myönnettiin tämän vuoden maaliskuussa ISO 9001:2015 laatujärjestelmän sertifikaatti.

Vahvasti kasvavana yrityksenä Pro-Tot Oy on pyrkinyt jatkuvasti kehittämään laadukkaita toimintamalleja ja -prosesseja vastatakseen asiakkaiden laatuvaatimuksiin ja kehittyviin tarpeisiin. Jatkuvan parantamisen ajattelumallin vuoksi ISO 9001 laatujärjestelmän vaatimukset oli mahdollista siirtää suoraan yrityksen toimintamalleihin ja siten saada laatuajattelumalli toimimaan päivittäisissä prosesseissa.

- ISO9001 oli kokonaisuudessaan iso projekti meille. Sanotaan että tämäkin tuli tehtyä paremmin kuin vain riittävästi. Vaati paljon tukitoimintojen muokkaamista, kuitenkin niin että emme muuttaisi yrityksen ketteryyttä ja muutoshalukkuutta. Uskomme vahvasti, että asiakkaamme hyötyvät paljon laatusertifioiduista prosesseistamme, toimitusjohtaja Joni Karhinen sanoo.

Pro-Tot Oy oli valmistautunut auditointiin jo hyvissä ajoin kehittämällä järjestelmiään jatkuvasti, kuten esimerkiksi ottamalla käyttöön uuden toiminnanohjausjärjestelmän. Sertifiointia varten yritys kiinnitti erityistä huomiota asioiden tarkkaan dokumentointiin sekä mittareiden ja tavoitteiden kehittämiseen eri prosesseille.

Pro-Tot Oy on vuonna 2008 perustettu yritys, jonka palveluksessa yli 40 asiantuntijaamme palvelevat kunnossapidossa, valmistuksessa, asennuksissa ja näiden palveluiden eri osa-alueilla. Asiantuntijamme ovat oman alansa huippuosaajia, joiden intohimona on ongelmien ratkaiseminen ja asiakaslähtöinen palvelu. Meillä on vahva halu kehittyä, ja siksi haluammekin haastaa omaa ja yhteistyökumppaneidemme osaamista, sekä rakentaa eri osa-alueiden yhdistämistä kokonaispalveluksi. Meillä on tahtotila tehdä ja toteuttaa. Toteutamme kaikenkokoiset projektit samalla intohimolla, jossa yhdistyvät tietotaito, osaaminen ja palvelu. Palvelemme ympäri Suomen tarvittaessa myös iltaisin ja viikonloppuisin. Päätoimipisteemme sijaitsee Pieksämäellä, sivutoimipisteet Mikkelissä ja Kuopiossa.