Miltä näyttää eteläsavolainen tulevaisuus?

Team Future, kuten muutkin Etelä-Savon kauppakamarin valiokunnat ja osastot, on kokoontunut vuonna 2021 pitkälti etäyhteyksien avulla. Toistaiseksi viimeisin, eli vuoden kolmas kokous saatiin järjestettyä jo hybriditoteutuksena ja tänään 24.11. meidän on vihdoin tarkoitus kokoontua pääosin saman katon alle.

Etä- ja hybridityöskentelyn muodot ovat verraten uusia lähes kaikille valiokunnan jäsenille. Toki olemme työssämme tottuneet käyttämään digitaalisia työkaluja aika ajoin ja monella meistä on tiimikavereita tai johdettavia toisilla paikkakunnilla. Kuitenkin kasvokkain tapaaminen, vapaamuotoiset lounas- ja kahvikeskustelut sekä nopeat ajatuksenvaihdot toimiston käytävillä ovat olleet johtamisen ja työnteon erinomaisia välineitä läpi työuriemme.

Miten siis varmistaa vuorovaikutus, ideointi ja ajatusten vaihto, kun välissämme on ruutu ja fyysinen etäisyys? Tätä haastetta on ratkottu vuoden 2020 maaliskuusta lähtien eri organisaatioissa kokeillen erilaisia työkaluja ja toimintamalleja. On ollut etäkahvitunteja, Teams-käytänteiden luonteja, teknologiaparannuksia, virtuaalisia kommunikaatiotapoja ja -malleja. Ihminen on kuitenkin sosiaalinen eläin ja meitä on monenlaisia. Moni introvertti varmasti huokasi syvään ihastuksesta, kun kuuli, ettei tarvitse suorittaa sosiaalista kanssakäymistä toimiston käytävillä, vaan aamulla riittää, kun juttelee samaa kieltä kahvinkeittimen ja puurokauhan kanssa.

Luen itseni melkoisen puheliaaksi kaveriksi, jolle työ- ja opiskeluelämän suola on nimenomaan verkostot, vapaamuotoinen jutustelu ja välillä turhakin äänessä olo. Olen kokenut olevani kuin kala vedessä monikanavaisen viestintätulvan edessä ja tunkien omaa agendaani jokaiseen someen ja verkkoon, johon olen kokenut sen sopivan. En siis varmasti ole hiljaisemman introvertin unelmatyökaveri. Tällaisen murroksen keskellä itselle arvokas opetus onkin ollut, että hiljaisuus on usein hyve ja meillä on syystä kaksi korvaa sekä silmää ja vain yksi suu.

Etätyö ja kotikonttori eivät lähtökohtaisesti ole minua tai muita ihmisjoukossa viihtyviä extroverttejä varten. Toisaalta niin meille puheliaille kuin organisaatioille tämä muutos on ollut samalla sekä uhka, että mahdollisuus.

Uhkakuvia etätyöskentely on luonut varmasti jokaiseen mieleen. Miten varmistan oman tiimini ja kollegoideni hyvinvoinnin? Entä voinko luottaa työkavereihini, että tekevät osuutensa työtaakasta ilman jatkuvaa valvontaa ja suorittamista työpaikalla? Käytetäänkö työaika työn tekemiseen vai pyykkien viikkaukseen? Näissäkin uhkien pohdinnoissa tullaan pitkälle ihmisten eroavaisuuksiin sekä esihenkilöinä että työntekijöinä. Sanotaan, että luottamus pitää ansaita. Toisaalta luottamalla työntekijöihin saa yleensä aikaan positiivisen ja turvallisen työskentelyilmapiirin, joka on modernien tutkimusten valossa tuottavampi sekä viihtyisämpi, kuin pelolla ja mikromanageerauksella johdettu. Moni esihenkilö onkin joutunut tarkastelemaan omaa suhtautumistaan johdettaviinsa tässä murroksessa. Miten rakentaa luottamus tilanteessa, jossa johtaminen on perustunut läsnäoloon ja ”olan yli vahtimiseen”? Tietotyössä tällainen johtamismalli lienee jo harvinaisempi, mutta monessa organisaatiossa tätä valitettavan usein näkee. Tässä mielessä etätyön uhkakuvat ovatkin mahdollistaneet organisaatioiden kehittymisen.

Luottamukselle perustuva johtamismalli on luonut meille myös mahdollisuuksia. Etelä-Savo samoin kuin muu itäinen Suomi ei ole onnistunut valitettavasti olemaan se houkuttelevin paikka yrityksille sijoittua. Tähän on monta syytä. Meillä ei ole merisatamia, vaan rahti täytyy kuljettaa välityskyvyltään heikompaa rataverkkoa tai maanteitä pitkin. Osa teollisuudesta pystyy hyödyntämään sisävesiväyliä. Sijaintimme Eurooppaan nähden on useamman sata kilometriä syrjäisempi kuin Varsinais-Suomella tai Etelä-Pohjanmaalla. Yritykset ovat kuitenkin olleet elinehto maakunnallemme, jotta tänne syntyy työpaikkoja, joiden perässä muuttaa. Kun etätyöskentelytavat ovat kehittyneet, on muuttamineen kauniiseen Etelä-Savoon kuitenkin mahdollistunut, vaikka yritys ei tänne olisikaan avannut toimistoaan tai tuotantoyksikköään, saati siirtänyt verotulojaan maakunnan hyväksi.

Näihin mahdollisuuksiin moni yksittäinen henkilö onkin jo löyhästi tarttunut. Kesäkodeista on tullut ympärivuotisia, kun mökiltä, hyvien tietoliikenneyhteyksien päästä on hoidettu työtehtäviä. Tämä on ollut mahdollista, jos muu perhe tai sosiaalinen elämä on sen mahdollistanut. Mikäli puolison työ vaatii edelleen työpaikalla työn suorittamista, kuten sairaanhoitajan, lääkärin tai kaupan henkilöstön työt tai lapset ovat päivähoidossa tai koulussa, ei kokopäiväisesti ole Etelä-Savoon voitu muuttaa. Tai jos harrastusmahdollisuudet, kuten kulttuurielämä tai urheilupyhätöt ja seuratoiminta eivät ole yhtä hyvät tai paremmat, niin miksi henkilö tänne siirtäisi kirjansa.

Miten tartumme tähän mahdollisuuteen? Pystymmekö luomaan varhaiskasvatus- ja oppimisympäristöt ja -mallit, jotka mahdollistavat kevyen siirtymisen Etelä-Savoon, vehreämmille työskentelymaille? Miten varmistamme, että perhe kotiutuu ja myös puoliso löytää töitä? Nämä mahdollisuudet on meiltä vielä ratkaisematta. Onni on, ettei ratkaisuja ole vielä löytynyt muistakaan maakunnista. Varmaa kuitenkin on, että tähän työnteon murrokseen haluaa lähteä mukaan jokainen kunta, kaupunki ja maakunta.