SKAL, Suomen Yrittäjät ja Keskuskauppakamari: Ammattidieselistä tultava lakiesitys syksyn aikana

Hallitus ilmoitti alkuvuonna aloittavansa ammattidieselin valmistelun. Ammattidiesel on toimenpide Suomen elinvoiman vahvistamiseen tilanteessa, jossa Suomen logistinen kilpailukyky on heikentynyt. Samalla on kyse päästövähennyskeinojen mahdollistamisesta. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL, Suomen Yrittäjät ja Keskuskauppakamari vaativat lakiesitystä eduskuntaan syyskaudella 2022. ​​​​​​​

Suomen logistinen sijainti ja saavutettavuus ovat heikentyneet eri syistä johtuvan energiakriisin myötä. Suomen kilpailukyky on heikentynyt ja sitä on nyt entistä tärkeämpää vahvistaa. On otettava kaikki keinot käyttöön. Näistä yksi merkittävä on ammattidiesel.

Ammattidiesel on väline ylläpitämään omalta osaltaan Suomen kilpailukykyä ja hillitsemään kustannuspainetta kuljetus- ja logistiikka-alalla. Kyse on koko Suomen elinkeinoelämän ja yritysten asiasta. Kun logistiikan kustannukset nousevat muita maita enemmän, Suomen kilpailukyky heikkenee. Tämä heijastuu yritysten kustannuksiin ja toimintamahdollisuuksiin ja lopulta kaikkien suomalaisten arkeen.

Suomessa on tunnustettava, että raskaan tavaraliikenteen energiana on diesel vielä pitkälle tulevaisuuteen, ennen kuin kaluston ja jakeluinfran kehitys voisivat mahdollistaa siirtymää myös uudenlaisiin käyttövoimiin. Päästöjä voidaan nopeimmin vähentää uusiutuvan dieselin käytöllä joko sellaisenaan tai jakeluvelvoitteen kautta. Suomessa jakeluvelvoitteen taso on eurooppalaisittain korkea, mikä nostaa dieselin hintaa jyrkästi. Tarvitaan logististen kustannusten alentamismekanismi.

Useat puolueet ilmaisivat alkuvuonna ammattidieselille vahvan tuen, niin oppositiossa kuin hallituspuolueissakin. Valmistelun käynnistämisestä hallitus ilmoitti helmikuussa.

Järjestöt vaativat, että hallituksen päätöksen mukaisesti käynnistetty valmistelu on saatettava myös maaliin. Hallituksen esitys asiassa tulee saada viimeistään marraskuussa, jotta tämä eduskunta ehtii asian vielä käsitellä ja itse järjestelmä saadaan käyttöön viimeistään vuoden 2024 alussa. Suomella ei ole yksinkertaisesti aikaa hukattavaksi, järjestöt vaativat.

Lisätiedot:

SKAL:

Anssi Kujala, toimitusjohtaja, anssi.kujala@skal.fi, puhelin 0400 567 925

Suomen Yrittäjät:

Emma-Stina Vehmanen, liikennepoliittinen asiantuntija, emma-stina.vehmanen@yrittajat.fi, puhelin 040 847 1992

Keskuskauppakamari:

Päivi Wood, johtava asiantuntija, paivi.wood@chamber.fi, puhelin 050 478 3990

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry on maanteiden tavaraliikenteen ja logistisia palveluja tarjoavien yritysten edunvalvontajärjestö. Järjestön jäsenistöön kuuluu noin 4 200 kuljetusyritystä ympäri Suomea. www.skal.fi; @SKALry

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä 50 000 on työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät yrittäjät mukaan lukien noin 660 000 henkilöä. Työllistämisluku perustuu vuonna 2019 yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tehtyyn laskelmaan. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 379 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 61 toimialajärjestöstä. www.yrittajat.fi; @suomenyrittajat

Keskuskauppakamari edustaa yli 21 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. https://kauppakamari.fi/ @K3FIN