Työttömien määrä kasvanut selvästi – “Pelkkä rahan käyttäminen ilman selkeästi viestittyä suunnitelmaa on huolestuttavaa”

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki. Kuva: Roni Rekomaa

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki. Kuva: Roni Rekomaa

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki on huolissaan työttömien määrän runsaasta kasvusta vuoden takaiseen verrattuna. Toimia työllisyyden nostamiseksi olisi tarvittu budjettiriihessä, jonka työllisyyspäätökset olivat pettymys. Pelkkä rahan käyttäminen ilman selkeästi viestittyä suunnitelmaa tulevaisuudesta on huolestuttavaa.

Tänään julkaistut työllisyysluvut osoittavat, että työllisyysasteen trendi oli 71,6 prosenttia vuoden 2020 elokuussa. Työttömyysasteen trendi oli 7,5 prosenttia.

”Työvoimatutkimuksen eli kyselytutkimuksen avulla mitattu työttömyysluku on vielä tilanteeseen nähden siedettävällä tasolla. Toisaalta työnvälitystilastot antavat aihetta huoleen. Niiden mukaan työttömien määrä on 97 000 työtöntä korkeammalla tasolla verrattuna edellisen vuoden elokuuhun. Samanaikaisesti ympäri maata tihkuu uutisia yt-neuvottelujen aloittamisesta”, Kotamäki sanoo.

”Koronakriisi aiheuttaa melkoisen alijäämän julkiselle taloudelle. Velkaantumisen tulee toki kasvaa, kun kansantalous kohtaa ison shokin. Mutta kyllä nyt pitäisi jo katsoa samanaikaisesti tulevaisuuteen ja pohtia sopeutumistapoja. Pelkkä rahan käyttäminen ilman selkeästi viestittyä suunnitelmaa tulevaisuudesta on huolestuttavaa.”

Hallituksen viime viikkoiseen budjettiriiheen oli ladattu paljon odotuksia työllisyystoimien suhteen.

”Valitettavasti hallituksen työllisyyspäätökset olivat pettymys. Kaiken lisäksi hallitus teki etupainotteisesti päätökset pysyvistä julkisten menojen lisäämisestä, mutta siirtää sen tylsemmän eli rahoitukseen liittyvät päätökset toistaiseksi määrittämättömään tulevaisuuteen”, Kotamäki sanoo pettyneenä.

”Lisäksi hallituksen riihessä käyttämät laskentaperusteet ovat vähintäänkin erikoisia. Hallitus nimittäin laskee työllisyystavoitteeseensa plusmerkkisiä työllisyystoimenpiteitä ja vaikenee miinusmerkkisistä. On käsittämätöntä, että tällainen esitystapa on mennyt läpi virkamiehiltä ja muilta riiheen osallistuneilta.”